Kaupungin geografiaa

Kaupunkia voidaan rakentaa monin tavoin. Erilaisilla rakennustavoilla kuitenkin on omat puolensa, jotka täytyy ymmärtää. Ensimmäinen kaupunkisääntö on se, että asukasluku jaettuna asukastiheydellä kertoo tarvittavan maapinta-alan määrän.

Asukastiheyden nosto vähentää tarvittavaa maapinta-alaa ja lasku lisää sitä (mikäli väestön koko pysyy samana). Asukastiheyden kaksinkertaistaminen siis puolittaa kaupungin käyttöön tarvittavan maa-alan ja nelinkertaistaminen pudottaa sen neljäsosaan. Vastaavasti, jos asukastiheys pidetään vakiona, niin asukasmäärän kaksinkertaistaminen myös kaksinkertaistaa tarvitun pinta-alan.

Asukastiheys riippuu rakennustiheydestä (kuinka monta kerrosneliömetriä on keskimäärin rakennettu kullekin maapinnan neliömetrille) ja asumisväljyydestä. Näistä kaavoittaja ja rakennuttaja voi vaikuttaa suoraan ensimmäiseen – jälkimmäinen muodostuu paljolti markkinoilla ihmisten varakkuuden ja asuntojen tarjonnan perusteella.

Rakennustiheyteen vaikuttaa ei-rakennetun alueen osuus alueen pinta-alasta, (teollisen rakentamisen osuus) ja asuinrakennusten korkeus. Ei-rakennetulla alueella tarkoitan tässä lähinnä teitä, pihoja, puistoja, peltoja ja metsiä. Rakennustiheyttä voidaan siis nostaa joko rakentamalla korkeampia rakennuksia (kunhan samalla ei loitonneta rakennuksia toisistaan) tai vähentämällä teiden, pihojen, puistojen, peltojen, tai metsien osuutta.

Toistan tämän tärkeän asian: rakennustiheyttä voidaan nostaa joko rakennuskorkeutta nostamalla, tai pienentämällä teiden, pihojen, puistojen, peltojen, tai metsien osuutta. Helsingin seudulla ”Matala Helsinki” lobby estää rakennuskannan korottamisen ja autopuolue estää teiden vievän osuuden pienentämisen. Jäljelle siis jää pihojen, puistojen, peltojen ja metsien raivaaminen uusien asukkaiden tieltä ja tätähän tehdään jatkuvasti – kehyskunnissa.

Entä jos yritettäisiin tehdä toisin? Rakennettaisiin korkeampaa ja tuotaisiin rakennuksia lähemmäs toisiaan. Pistetaloista luovuttaisiin ja sen sijaan rakennettaisiin umpi- tai puoliumpikortteleita. Tiet olisivat paria pääväylää lukuunottamatta kapeita (leveimmillään kuten Munkkiniemen tiet, joissa mahtuu kolme autoa rinnan – yksi parkkiin molempiin suuntiin ja yksi kulkemaan näiden välistä).

Tärkeää on huomata, että kyse on valinnasta. Jos kiellämme rakentamisen Helsingin keskustan tuntumassa (Kehä I:n sisäpuoli), valitsemme amerikkalaisen autoilukaupungin, jossa tunnin työmatkat autolla suuntaansa ovat arkipäivää. Voimme myös valita toisin.