Patenteista
Itse uskon, että ilman monopolistisia immateriaalioikeuksia hyödyllisiä asioita tuotettaisiin huomattavasti enemmän kuin nykyään. Kannattaa muistaa, että suuri osa hyödyllisistä asioista ei ole uusia ’keksintöjä’ tai kokonaan uusia tuotoksia, vaan jatkotyötä jonkin olemassaolevan päälle. Internetissä on viikottain, jos ei päivittäin tapauksia, joissa ihminen tekee jotain hyödyllistä ja saa paskaa niskaansa sen takia.
Päivän esimerkkinä toimikoon pienoisrautateiden ystävä, joka kirjoitti softan jolla niitä voi käskyttää tietokoneella. Softa oli julkaistu ENNEN kuin KAM teki asiasta patenttihakemuksen, mutta silti KAM vaatii häneltä $203,000 korvauksia patenttirikkomuksesta. (Kiitos ButtUglylle linkistä)
Valitettavasti yksittäisellä ihmisellä ei ole varaa lähteä oikeuteen vaatimaan patentin kumoamista olemassa olevan prior artin perusteella. Tästä saadaankin ensimmäinen idea patenttijärjestelmän ’parantamiseksi’ (idea siis niille, jotka eivät hyväksy ajatusta sen kokonaan romuttamisesta).
Kuka tahansa voi tuoda prior artin oikeuden tarkastettavaksi ja jos mikä tahansa osa siitä, mitä patentti kattaa on oikeuden mielestä tässä prior artissa jo tehtynä, koko patentti raukeaa. Patentin omistajalle ei mahdollisuuksia valittaa, eikä puhua oikeudelle. Oikeus katsoo ainoastaan myönnettyä patenttia ja todistajan esittämää prior artia ja tekee päätöksen tällä perusteella.
Syy tähän poikkeamiseen perinteisestä oikeuskäytännöstä on se, että patentti on erityisoikeus, joka myönnetään sen haltijalle. Siksi järjestelmän on tärkeämpää estää patenttien väärinkäyttö kuin antaa reilu oikeudenmukainen oikeudenkäynti patentin haltijalle. Ylläoleva järjestelmä saattaisi patentin kirjoittajat miettimään kahteen kertaan sitä, kuinka laajasti kattavan patentin he yrittävät luoda. Mitä laajemman patentin he kirjoittavat, sitä enemmän monopolivaltaa patentti nykyään antaa, joten pyrkimys on laajimpaan mahdolliseen ja lopputulos on se, että naurettavan yksinkertaisia ideoita patentoidaan.
Ylläolevalla järjestelyllä sen sijaan laajemman patentin tekemisessä olisi huomattavat riskit siitä, että joku löytää esimerkin prior artista, joka osuu patentin kattamalle alueelle, joka mitätöisi koko patentin. Patentin haltijalle ei myöskään tarvitse tässä tapauksessa antaa mahdollisuutta puhua oikeudelle, sillä patentti on itsensä selittävä dokumentti, johon valtio on myöntänyt erikoisoikeuden. Näin ollen patentin omistajaa ei tällaisessa tapauksessa tarvitsisi kuulla. [Tämä on tärkeää siksikin, että näin todellisen prior artin tekijä voisi huokeasti osoittaa oikeudelle, että patentti on sen perusteella pätemätön. Jos patentin omistajalle annetaan oikeus osallistua, omistajan lakimiehet paisuttavat jutun kustannukset sellaisiin tähtitieteellisiin summiin, joita tavallinen ihminen ei kykene maksamaan.]
Terve Mikko! Olen lueskellut blogiasi silloin tällöin ja
patenttikannanottosi ovat mielestäni oikean suuntaisia ja hyvin
perusteltuja. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 1.5.2006 oli
muuten hyvä kommentti ”Avoin lähdekoodi ei ole sosialismia.” Tuntuu
olevan yleinenkin myytti. Puolivälissä alkoi teksti tuntua jotenkin
tutulta ja tajusin että tuttu nimihän se siinä.
Tekijänoikeuksiin nyt puuttumatta, olen myöskin alkanut mietiskellä
nykymuotoisten patenttien tarvetta ja mieleen ei ole paljon
tullut. Vaikkapa tuo ”maksakaa rahaa niin en kerro tästä vielä
muualle” voisi olla toimiva malli maailmassa ilman patentteja. Mutta
entäpä lääketeollisuus? Jos patentteja ei olisi, lääkkeen kehitykseen
ja testaamiseen miljardi-investoinnit tehnyt Hyvä Lääkefirma Corp. ei
voisi juuri suojata liikesalaisuuttaan. Mm. kehitysmaihin toimittava
Paha Kloonilääketehdas Limited Intiassa voi ostaa tuotteen kaupasta,
helposti takaisinmallintaa (kiitos Wikipedia) vaikuttavat molekyylit
ja sitten massavalmistaa aivan samaa lääkettä länsimaihinkin
murto-osalla alkuinvestoinneista. Loppujen lopuksi tällä
kauhuskenaariolla Pfizer äsken Hesarissakin pyörineessä kampanjassaan
ilmeisesti perustelee alkuperäislääkkeiden korkeita hintoja.
No, sattui silmään tuossa keskimääräistä paremman ilmaisjakelun Voiman
tuore numero 4/2006 ja juttu, jossa käsitellään keskittyneen
lääketeollisuuden toimintaa. Linkki lopussa. Lyhyesti: Isot
lääkefirmat hyvin harvoin jos koskaan itse kehittävät todella uusia
lääkkeitä, vaan pyrkivät vauvanaskelin kehittämään tuottoisia
patentinalaisia lääkkeitään pidentääkseen niiden elinikää ja/eli
patenttisuojaa. ”Vuonna 2002 hyväksytyistä seitsemästä aidosti uudesta
lääkkeestä yksikään ei ollut lääkejättien.” Itsenäiset tutkimusryhmät
taas eivät pysty kustantamaan koehelvettiä, jota pyörittää
mahdollisesti rahalla sopivaksi rakennettu oligopolisysteemi.
No, tulokset on siis myytävä lääkeyhtiöille, jotka saavat
yliopistotkin talutusnuoraansa. ”Eivätkä ne [yliopistot] edes vaivaudu
pyytämään anteeksi sitä, että toiminta rajoittaa tulevaa tutkimusta ja
kehitystä.” Ehkäpä lääkefirmojen valtavat resurssit valjastetaan
parantamaan maailmaa? Ehei. Ei niitä kiinnosta laskea markkinoille
todella uusia tehokkaita lääkkeitä, sillä vanhat, usein toksiset
lääkkeet (esim. AIDSin kohdalla AZT) ovat jatkuva rahasampo. Tähän
asiaan törmäsi myös joskus mainitsemani kirjan ”Molecules of Emotion”
kirjoittaja Candace Pert joka kehitteli uudentyyppistä AIDS-lääkettä.
Niin, lääkeyhtiöiden oman kertoman mukaan heidän tuloistaan runsaat
10% käytetään tutkimukseen. Ehkä näille tosiasiallisille
lääkemarkkinointifirmoillekin on tarvetta, vaikka uskonkin ihmisten
keskimäärin elävän paremmin käyttämällä paljon vähemmän pillereitä
kuin markkinoijat antavat uskoa. Se jää kuitenkin toisen kerran
tarinaksi. Mutta luulenpa että lääkkeiden patenttiaikoja voisi
ainakin lyhentää reippaasti. Ehkä poliitikkojen voitelukin
vähenisi. Mutta voisiko täysin patentittomassa maailmassa
taloudellisesti tehokkaasti maksaa niiden varsinaisten
lääketutkijoiden palkat ja turvalliset kokeet?
Lääkekehittelyn lumetta – Voima 4/2006
http://www.voima.fi/content/view/full/1660
Varsin mielenkiintoinen teksti tuo linkkaamasi. Jos haluat lukea lisää aiheesta, niin suosittelen lämpimästi Against Intellectual Monopoly -kirjaa, joka on vapaasti saatavissa webistä täältä. Kirjoittajina Michele Boldrin ja David K. Levine – molemmat taloustieteen professoreita. Lääketeollisuudesta kiinnostuneille erityisesti luku 9 on mielenkiintoinen.