Puheeni Vihreiden puoluekokouksessa
Toinen teollinen vallankumous alkoi runsaat sata vuotta sitten sähkömoottorin, sähkönsiirron ja polttomoottorin keksimisellä. Näiden keksintöjen avulla länsimaat kasvoivat nopeasti aina 1970-luvulle asti.
Näistä yhteiskuntaa muokkaavista keksinnöistä loppui höyry ja ympäristön rajat alkoivat tulla vastaan. Seurasi 40 vuoden stagnaation aikakausi. On luonnollista, että esimerkiksi ympäristöliike on syntynyt juuri tässä yhteiskunnallisessa murroksessa.
Tämä hitaan muutoksen aika on ohi. Edessämme on kolmas teollinen vallankumous, jossa automaatio korvaa sitä, mihin aiemmin tarvittiin ihmismieltä. Tämä vallankumous muokkaa yhteiskuntamme kaikkia rakenteita. Emme kuitenkaan tiedä etukäteen, miten tulevaisuudessa pitäisi toimia.
Suomesta täytyy rakentaa ketterä yhteiskunta.
Valtion ja kuntien tulee kokeilla aktiviisesti uusia tapoja toimia ja etsiä sitä uutta toimintatapaa. Talouden puolella sääntely, joka lukitsee jonkin alan tiettyyn toimintamalliin, tulee vapauttaa ja antaa yrittäjien etsiä uusia tapoja vastata ihmisten tarpeisiin.
Tehdas ja siitä seuranneet tehdaskaupungit olivat teollisella aikakaudella hyvä tapa ratkaista tuotannon ongelmia. Uuden teollisen vallankumouksen haasteena on rakentaa hyvä ympäristö tiedon tuottamiseen. Tiedon luomisen keskiössä ovat ihmiset. Siksi kaupunkipolitiikka on talouspolitiikkaa.
1970-luvulta alkaen ei ole alkanut vielä mitään stagnaation aikakautta, koska talouskasvua on pitänyt yllä tietotekniikan ja sitä myötä laskentatehon, tietoverkkojen ja ICT-alan yritystoiminnan kehitys. Jonkin verran osuutta länsimaiden talouskasvuun on ollut myös kansainvälisen kaupan vapautumisessa ja rajojen avaamisessa. Sen sijaan tämän vuosituhannen puolella on kyllä oikeasti alkanut tulla näkyviin joitakin nykyisellä pohjalla olevan talouskasvun rajojen merkkejä.
Hivenen aiheeseen liittyen on alkanut ihmetyttämään tämä kaupunkipolitiikka Helsingissä, jossa Penttilän johdolla valitetaan kaavavalituksista ja huudetaan asuntorakentamisen tärkeyttä, mutta sitten Penttilän johdolla rakennetaan tehotonta lähiötä, joka ei ikinä tule maksamaan itseään takaisin suhteessa valtaviin infrapanostuksiin. Esimerkkinä Kruunuvuorenranta ja Rastilan metroasema. Kumpaankin on lähdössä liikkeelle kolmen kerrostalon hankkeet, joihin sitten valmistuu 57 ja 76 asuntoa. Kun nämä vuoden parin kuluttua valmistuvat, niin ei ne todellakaan mitään asuntopulaa helpota. Rakennusten mittakaavaa on pakko kasvattaa, jos halutaan asuntoja todellakin valmistuvan vuodessa huomattavasti enemmän. Nyt tämä on vain rakennusmaan tuhlaamista ja paine rakentaa yhä lisää luontoalueille kasvaa – nyt vielä enemmän kun Kivinokka säilyi.
Kruunuvuorenrantakin saanee sillasta mahtavan houkuttimen, varsinkin jos siitä tulee suora yhteys keskustaan, mutta kaavoituksessa paitsi tuhlataan rakennusmaata pienellä mittakaavalla, niin myös merimaisemat ja parhaat näköalat Helsinkiin. Jos siltaan laitetaan 150 miljoonaa tai jotain, niin olisi luullut että asuntopulan tiedostanut kaupunginjohto olisi kaavoittanut jotain muuta kuin matalaa metsälähiötä, jossa näytetään hukkaavan myös turismin tuomat mahdollisuudet.
Jos nyt asuntotuotanto tuplataan, mutta kaavoitus pysyy samanlaisena, niin myös vuosittainen rakennusmaan tarve tuplaantuu – voisi olla helpompaa vaihtaa suunnittelijat tai ainakin suunnitteluperiaatteet. Ylipäätään taloudenkin kannalta ratkaisevaa kuinka kallista asuminen on – paitsi että ihmiset pääsevät työn perässä muuttamaan, niin myös se merkitsee kuinka paljon joutuvat ottamaan lainaa ja sitomaan ostovoimaansa sen maksamiseen. Nyt näytetään tekevän paitsi vähän, niin myös kalliita asuntoja, jotka eivät kuitenkaan laadultaan vastaa hintaansa. Jossain Jätkäsaaressa maksetaan milli tai enemmän siitä, että kattohuoneistosta nähdään naapurin kattohuoneistoon, vaikka meri on vieressä, eikä laatu ole sen parempaa kuin muuallakaan.