Pysäköintipolitiikka
Tässä muutamia hajahuomioita kaupunkisuunnitteluviraston tekemästä pysäköintipolitiikan selvityksestä.
Pysäköintiä voi ajatella joko
- terveydenhuoltoon ja peruskouluuun verrattavana subjektiivisena oikeutena, johon mahdollisuudet tulee järjestää verovaroin
- pääasiassa kunnan järjestämänä palveluna, jonka kustannukset käyttäjä maksaa
- osana normaalia markkinataloutta.
Tähän mennessä helsinkiläinen pysäköintipolitiikka on pitänyt pysäköintiä subjektiivisena oikeutena (1) höystettynä sillä, että autoilija maksaa pienen osan kustannuksistaan itse. Tämä oli ymmärrettävää silloin, kun autoja oli vähän. Pysäköimisen kustannukset ovat lähellä nollaa, kun autoja on niin vähän, että ne mahtuvat kätevästi kadun varsille. Kun automäärä kasvaa, nousevat pysäköinnin kustannukset rajusti.
Nyt tehty pysäköinnin selvitys esittää, että Helsingissä siirryttäisiin kohti kustannusvastaavaa ratkaisua (2). Asukaspysäköinnin hintaa on tarkoitus nostaa noin kymmenen vuoden aikana siten, että pysäköintitunnuksen hinta vastaa asukaspysäköinnistä kaupungille koituvia kustannuksia. Vuonna 2020 asukaspysäköintitunnus maksaisi 40€/kk huhti-lokakuussa ja 80€/kk marras-maaliskuussa. Samalla on tarkoitus merkittävästi parantaa lumen aurausta ja poistoa talvisin, jotta pysäköintipaikat pysyvät käyttökelpoisina läpi talven.
Kolmas vaihtoehto olisi muuttaa pysäköinnin hinnoittelu markkinaehtoiseksi. Tällöin pysäköinnin hinta asetetaan sellaiselle tasolle, että autoilija löytää aina paikan ilman pitkällistä etsimistä. San Francisco on ollut uranuurtaja katupysäköinnin markkinahinnoittelussa. Markkinahinnoittelussa pysäköinnin hinta siirtyy pois poliitikkojen käsistä. Sen sijaan sen määrää paikallinen kysyntä.
Itse pidän eniten tästä vaihtoehdosta, jossa meitä poliitikkoja ei päästetä häsläämään pysäköinnin hinnan kanssa. Asetetaan sen sijaan tavoite (jokaiselta kadunpätkältä löytyy aina pysäköintipaikka) ja luodaan hintamekanismi, joka ajan kanssa löytää oikean hintatason tavoitteen saavuttamiseksi.
Samat vaihtoehdot liittyvät myös uusien asuntojen myötä rakennettaviin autopaikkoihin. Nykyisellään kaupunki maksaa merkittävän osan uusien autopaikkojen rakentamiskustannuksista (riippuen paikasta ja ). Kaupungin strategisena tavoitteena on siirtyä siihen, että autoilija maksaa oman autopaikkansa kustannukset. Ainoa tapa, jolla tämä voidaan toteuttaa on se, että autopaikkoja rakennetaan vain sitä mukaa kuin niille on kysyntää.
Tässäkin on se vaihtoehto, että jätetään asia markkinoiden hoidettavaksi. Parkkiluolia voi rakentaa jälkikäteen, eikä niiden rakentamisen kustannus eroa merkittävästi kerrostalon alle rakennettavan parkkihallin kustannuksista. Kuten Töölöön nouseva parkkihalli (ja Mäntymäen kentän viereen ideoitu toinen parkkihalli) osoittaa, autopaikkoja voidaan rakentaa jälkikäteen, jos niille on kysyntää. Jätkäsaaressa kallion päälle rakennetun talon parkkihalli maksoi runsaat 40000 euroa per paikka. Töölön hallin arvioitu rakentamiskustannus on 54000 euroa per paikka. Jälkikäteen rakennetun autopaikan hinta ei ole niin paljoa suurempi, että se oikeuttaisi autopaikkojen rakentamisen tukemisen verovaroin.
Tilaa vievät asiat maksavat sitä enemmän, mitä lähempänä kaupungin keskustaa ollaan. Tämä pätee niin asunnon neliöihin, omaan pihaan kuin autopaikkoihin. Tavalliset ihmiset joutuvat tekemään valintoja sen kanssa, että haluaako itselleen oman pihan, 15 neliötä enemmän vai asunnon lähempänä keskustaa. Kaikkeen eivät rahat riitä. Onko jokin syy, miksi tämän ei pitäisi päteä paljon tilaa vievän autopaikan suhteen?
Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että jälkikäteen rakennettavissa luolissa on se hankaluus, että niitä on varsin vaikeaa louhia yksi paikka kerrallaan (ehkä tässä olisi markkinarako…). Mitään lukuja pyörittelemättä, jotta paikan hinta olisi realistinen, kerralla täytyy rakentaa, sanotaan vaikka vähintään sata paikkaa. ”Uudella alueella” paikkatarve voidaan arvioida kohtuullisen luotettavasti, ja yksi luola harvoin riittää koko alueelle, joten riski täysin tyhjiksi jäävistä paikoista on minimaalinen. (Töölön hallikin on uusien radanvarren talojen takia ainakin osin ”uudella” alueella.) ”Patoutunutta” kysyntää (ei ole autoa kun tietää ettei kadunvarteen mahdu, mutta hankkisi jos luolapaikan saisi sillä x0 eurolla/kk) on vaikeampi arvioida tai selvittää suoraan asukkailtakaan.
Ongelmana tässä on se, että uusien alueiden paikkatarvetta ainakaan kaupunki ei osaa luotettavasti arvioida. Mistä tiedän sen? Siitä, että myytävien autopaikkojen hinta on merkittävästi alempi kuin niiden rakentamiskustannus.
Oikea autopaikkamäärä riippuu myös rakentamiskustannuksista, jotka joissain paikoissa ovat suuremmat kuin toisissa. Jos autopaikan rakentaminen maksaa 25000, niin niitä tarvitaan enemmän kuin jos sen rakentaminen maksaa 75000.
Ja ennenkuin kukaan huutaa ”mutku ihmiset tarttee autopaikan”, sanoisin että ihmiset tarttee monta asiaa. Ihmiset tarttee oman pihan, jossa voi työntää kädet multaan. Ihmiset tarttee oman makuuhuoneen jokaiselle asunnossa asuvalle. Ihmiset tarttee huoneen flyygelille. Ihmiset tarttee tallin autolle. Ihmiset tarttee ratikkapysäkin, metroaseman ja laajat palvelut heti kodin viereen.
Ja tosiasia on se, että suurin osa ihmisistä joutuu tekemään valintoja siitä mihin kaikkeen on varaa. En ymmärrä miksi autopaikka pitäisi noista kaikista tarpeista nostaa sellaiseksi erityisyydeksi, joka pitää kustantaa verovaroin.