Tässä vuonna 2012 julkaistun Seuraavat 400 000 helsinkiläistä kirjan seuraava luku.

SEURAAVAT 400 000 HELSINKILÄISTÄ ON SYKSYLLÄ 2012 MINUN, OTSO KIVEKKÄÄN, OSMO SOININVAARAN JA MARI HOLOPAISEN JULKAISEMA PAMFLETTI SIITÄ, MITEN HELSINKIÄ TULISI KEHITTÄÄ. ALLA KIRJAN SEURAAVA LUKU ON OSMO SOININVAARAN ”Pienituloisten asuminen ”. HYVIÄ LUKUHETKIÄ.

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä
Pienituloisten asuminen
Osmo Soininvaara
Lokakuussa 2012

Ellei mitään asuntopolitiikkaa harjoitettaisi, asunnot menisivät niille, joilla on varaa maksaa niistä eniten. Koska uudet asunnot maksavat yli 5000 euroa neliöltä, pienituloisilla ei olisi asiaa ainakaan Helsingin uusille asuinalueille.

Asuntopolitiikassa ei ole kyse vain sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Entä kun suurituloinen sairastuu ja joutuu sairaalaan. Mistä sairaalaan saadaan perushoitajia? Mistä saadaan kauppoihin kassoja ja niin edelleen? Huoli palvelualojen työvoimasta on saanut myös elinkeinoelämän vaatimaan sosiaalista asuntotuotantoa kaupunkiin.

Työvoimapulaa ei tulisi, vaikka markkinat saisivat ratkaista asuntojen jaon. Jos kaikki asuminen olisi kallista, perushoitajalle ja kaupan kassalle pitäisi maksaa parempaa palkkaa. Helsingin asuntopula nostaisi alueellista palkkatasoa ja siten myös paikallisesti tuotettujen palvelujen hintoja. Koko kansantalouden tasolla tämä heikentäisi yksityisten palvelualojen kehitystä Helsingissä, ja hidastaisi rakennemuutosta teollisuudesta palveluihin.

Vaikka markkinaehtoinen asuntopolitiikka ei tuottaisi työvoimapulaa, se pahentaisi asuinalueiden välisiä sosiaalisia eroja entisestään. Köyhät ajettaisiin omiin kaupunginosiinsa, ja radanvarren kerrostalolähiöistä tulisi samalla tavalla sosiaalisesti leimautuneita kuin ne ovat vaikkapa Pariisin ympäristössä. Tällaista kehitystä tulee kavahtaa. Jokseenkin kaikki asiaa tutkineet pitävät slummien synnyttämistä pahana ja kansakuntaa heikentävänä asiana. Se tarkoittaisi huono-osaisuuden jyrkempää periytymistä ja sitä, että lahjakkuudet huonoilta alueilta haaskautui- sivat, koska väärä osoite merkitsisi estettä edetä elämässä.

Tämän kehityksen estämiseksi tarvitaan asuntopolitiikkaa. Helsingin kaupungin alueella keskituloisten lapsiperheiden asumista tuetaan Hitas-säännöstelyllä ja vähävaraisempia aravavuokra-asunnoilla. Ara-asuntoja ei viime aikoina ole saatu aloitetuksi juuri lainkaan. En pidä tätä aivan uskottavana. Kunnilta taitaa puuttua asiassa motivaatio.

Hitas-järjestelmä on ollut Helsingille hyväksi, koska ilman sitä keskitu- loisten lapsiperheiden olisi vaikea löytää asuntoa Helsingistä. Kaupun- gissa olisi vain sinkkuja ja köyhiä perheitä kaupungin vuokra-asunnoissa sekä rikkaita kovan rahan omistusasunnoissa. Tällainen polarisoituminen olisi kovin ikävä asia. Koko kaupungin väestötasapainoa ajatellen Hitas-politiikka on ollut hyväksi. Hyväksi on ollut myös kaavamääräys, jonka mukaan on rakennettava myös perheasuntoja, eikä vain sinkuille tarkoitettuja pienasuntoja.

Ongelmaton Hitas-järjestelmä ei silti ole. Muuttaminen pois Hitas-asunnosta on kovin kallista, mikä pitää osaa asuntokannasta epätarkoituksenmukaisessa käytössä. Yleiseksi käytännöksi on tullut ostaa itselleen uusi asunto ja jättää Hitas-asunto sijoitusasunnoksi. Sen saa vuokrata markkinahintaan. Tämä ei ollut tarkoitus järjestelmää luotaessa.

Hitas-asuntojen arvonta on hyvin hankala asia. Ostaja ei voi mitenkään ilmaista preferenssejään sijainnin suhteen tyyliin “koska työpaikka on tässä vieressä, haluaisin asunnon juuri tältä alueella”. Markkinoilla näin voi tehdä, mutta Hitas-arvonnassa hyvät perustelut eivät paranna arpaonnea.

Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan säännellyt asuntomarkkinat lisäävät liikennettä, koska asunnon saa sieltä mistä sen saa, jolloin työpaikan tai muun usein vierailtavan kohteen sijainti ei pääse riittävästi vaikuttamaan asunnon sijaintiin.

Tuki seinille vai ihmisille?

Pienituloisten asumismahdollisuuksia voi tukea joko tekemällä tiettyjä taloja, joihin pääsee asunnon tarpeen perusteella tai tukemalla vuokralla asujia yleisesti asumistuen kautta.Tässä jälkimmäisessä tavassa on paljon hyviä puolia. Seinien kautta tuleva tukea joko saa tai ei saa. Välimuotoja ei ole. Asumistuki on pienituloisen tuki, joka pienenee liukuvasti tulojen kasvaessa. Pienipalkkaisten tukena se lieventää myös rakenteellista työttömyyttä. Sellainen kaupunki, jossa omistusasujia ja vuokralla asujia on sekaisin samassa rapussa, on miellyttävämpi kuin tulojen mukaan eriytynyt.

Entä mitä tehdä, kun edullisen vuokra-asunnon saanut vaurastuu? On vaadittu, että tulorajat ylittävien on muutettava pois edullisista vuokra-asunnoista. Ei olisi kovin kannustavaa, jos pitkäaikaistyöttömän töihin meno tuottaisi automaattisesti häädön. Jos tuki kohdistuisi asukkaisiin eikä seiniin, tuki ei lakkaisi kuin veitsellä leikaten, vaan pienenisi liukuvasti tulojen kasvaessa. Muuttaa ei tarvitse.

Asumistuen muodossa annettu tuki ei lisäisi liikennetarvetta niin paljon kuin seinille annettava tuki, mutta toisaalta olisi vaikeampaa torjua asuinalueiden välistä sosiaalista eriytymistä.

Asumistuen on väitetty nostavan vuokria. Näin kävisi, jos asumistuki olisi sitä suurempi, mitä korkeampaa vuokraa maksaa. Korkeimmat asumistuen hyväksymät vuokrat ovat niin matalia, ettei sellaisella summalla asunto vapailta markkinoilta irtoa. Siksi asumistuki ei nosta vuokria sen enempää,kuin palkankorotukset nostavat vuokria.

Miksi niin moni on huolestunut asumistuen valumisesta vuokriin, mutta ei näe mitään ongelmaa omistusasumisen runsaskätisissä verotuissa? Miksi ne muka eivät valuisi hintoihin? Toisin kuin asumistuki, omistusasumisen verotuki on sitä suurempi, mitä enemmän asunnosta maksaa. Vanhojen asuntojen kaupassa se hyödyttää myyjää, mutta ei lainkaan ostajaa.

Kilpailu rikkaista ja terveistä

Helsingin seudun kunnat kilpailevat voimakkaasti hyvistä veronmaksajista. Moni ajattelee, että kilpailu sinänsä on hyvä asia, mutta tämä kilpailu on luonteeltaan miinussummakilpailua, joka heikentää Helsingin seutua kokonaisuutena.Kilpailu veronmaksajista koskee kasvukeskuksia. Muualla ollaan verotulojen tasauksen piirissä. Rahaa tulee niissä 3 000 euroa asukasta kohden ihan omasta veropohjasta riippumatta.

Kilpailua käydään myös niistä, jotka eivät kuluta paljoakaan kunnan palveluja. Palvelujen käyttö kasautuu aika pienelle osalle kunnan asukkaista. Nettosaaja on henkilö, joka käyttää palveluja enemmän kuin tuo rahaa kuntaan joko verotuloina tai valtionosuuksia. Koululainen käyttää palveluja, mutta tuo kuntaan valtion rahaa. Nettosaajat kannattaa karkottaa naapurikunnan taakaksi. Koululaiset siis kelpaavat, mutta alkoholistit eivät. Tämä kilpailu kiristyi, kun siirryttiin prosentuaalisista valtionosuuksista laskennallisiin. Tosin kunnat ovat huomanneet muuttuneen asetelman vasta viime vuosina.

Jos haluaa pitää kuntansa hyvässä kunnossa taloudellisesti, kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi kolmeen seuraavaan asiaan:

Älä rakenna sosiaalista asuntotuotantoa. Ongelmana ei ole, että asukkaiksi kelpaavat vain pienituloiset, vaan se, että joukossa on keskimääräistä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitsevia, siis nettosaajia. Juuri yksikään kunta ei ole ”teknisistä syistä” onnistunut toteuttamaan sosiaalista asuntotuotantoa alueellaan. Uskoo ken haluaa.

Älä suosi joukkoliikennettä. Keravalla ja Järvenpäässä asuvat hyötyvät tavattomasti hyvästä junayhteydestä, mutta kuntien kannalta juna merkitsee taakkaa. Onhan Keravan ja Järvenpään asukkaiden tulotaso paljon heikompi kuin muiden Kuuma-kuntien. Sanoihan Nurmijärven entinen kunnanjohtaja Kimmo Behm aikanaan, ettei Klaukkalaan tarvita raideyhteyttä, koska ”juna tuo huumeet”. Nurmijärven nykyiset päättäjät kuitenkin suhtautuvat joukkoliikenteeseen myönteisemmin, ja onpa kunnassa harkinnassa myös Helsingin seudun liikennekuntayhtymään liittyminen.

Laiminlyö huono-osaisten palvelut. Hidastele toimeentulotukipäätösten tekoa, älä noudata lakia vammaispalveluista ja pelottele hoitoa tarvitsevat vanhukset mahdollisella kaltoin kohtelulla. Näin ei saa tehdä, mutta ei siitä mitään sanktiota tule.

Tampere ja Turku eivät voi kilpailla hyvistä ja huonoista veronmaksajista keskenään, mutta saman kaupunkiseudun asukkaat pystyvät.

Näissä oloissa on turha haaveilla, että kunnat pystyisivät minkäänlaiseen yhteistyöhön maankäytössä. Tämä on syynä siihen, että hallitus haluaa yhtenäistää kuntarakenteen kaupunkiseuduilla. Kuntien välinen epäsosiaalisuuteen kannustava kilpailu heikentää Helsingin seudun kehitysmahdollisuuksia merkittävästi. Sen lisäksi se ohjaa kaikkien kuntien toimintaa epäsosiaaliseen ja poliittisesti oikeistolaiseen suuntaan.