Ulkoilualue Suomenlinnasta Santahaminaan ja Villinkiin
Tärkeä syy rakentaa tiivistä (ja viihtyisää kaupunkia) on se, että näin on mahdollista jättää merkittävä osa ympäristöstä puistoiksi ja muuhun käyttötarkoitukseen. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Santahamina, johon Helsinki käsittääkseni haluaisi rakentaa lähiön – jos vain Puolustusvoimat saataisiin luopumaan alueesta.
Minulla on toisenlainen ehdotus: Tehdään Suomenlinna – Vallisaari – Kuninkaansaari – Santahamina
– Hernesaari – Villinki – Itä-Villinki saaristosta suuri ulkoilupuisto. Saaret ovat niin lähellä toisiaan, että pienillä kevyen liikenteen silloilla (ja ehkä jollain lossilla) alueesta saisi yhtenäisen ulkoilupuiston. Kuinka moni suurkaupunki maailmassa voi kehua tuollaisella saaristopuistolla? Se ei olisi pelkästään tärkeä virkistyspaikka alueen asukkaille, vaan voisi myös olla merkittävä osa Helsingin imagoa ja vetää turisteja.
Jotta alue voidaan säilyttää tällaiseen tarkoitukseen, pitää rakentaa tiiviisti muualla. Tiivistä rakentamista luonnon ja viihtyvyyden puolesta!
Saaristopuisto on hyvä idea, mutta jotta puisto oikeasti palvelisi kaupunkilaisia, sen pitää olla hyvin saavutettavissa – muutoinkin kuin autolla.
Nykyisellään noista saarista Santahaminaan menee yksi bussi, muualle ei edes siltaa. Vallisaareen ei myöskään laivaväylien takia saa oikein tehtyä siltaa muualta kuin Santiksesta, joka siis on aika lailla väistämättä portti koko alueelle.
Puiston saaavutettavuuden kannalta oisi oikeastaan hyvä, jos Santikseen rakennettaisiin sillan juureen tiivis asuinalue, jonne voitaisiin vetää (pika)ratikka keskustasta; pelkkää puisota varten sitä tuskin tehtäisiin. Puisto ei tästä vielä kärsisi kauheasti, koska sitä on päästä päähän noin 9km, joten se ei kauheasti edes pienentyisi siitä jos nykyinen rakennettu alue – suunnilleen puoli neliökilsaa – asutettaisiin metsittämisen sijaan.
Villingin ja santiksen välistä kulkee muuten syväväylä, joka on todella suosittu (purje)veneiden ja sightseeing-alusten reitti. Silta vaatisi siis korkeutta vähintään samat 18m jota suunnitellaan Kruunuvuorenselälle. Ulkoilualueella voisi toimia myös käsivedettävä lossi tai joku muu vähän erikoisempi ratkaisu…
(Niin ja Villinki taitaa olla suurelta osin yksityisiä mökkitontteja, toisin kuin nuo muut saaret)
Hyviä kommentteja. Joku muukin ehdotti tiiviin lähiön rakentamista juuri tuohon Santahaminan varuskunnan kohdille. Luultavasti hyvä idea.
Lossi tai muu vastaava erikoisempi viritys kuulostaa ihan idealta.
Tiedätkö muuten miten Vallisaaren ja Suomenlinnan yhteys on tarkoitus hoitaa? Sehän muistaakseni liitettiin jo osaksi Suomenlinnan museoaluetta.
Olen ollut siinä käsityksessä että ei yhtään mitenkään. Eihän museoalueeseen kuuluminen tarkoita että sinne tarvitsisi päästää ihmisiä häiritsemään museaalista rauhaa. Saatan kyllä olla väärässäkin, enkä osaa mitään lähdettä nimetä.
Varmuudella siihen ei ainakaan mitään siltaa tule; ruptsinlaivat ovat liian korkeita, ja liikennettä ylipäänsä liikaa kääntösilloille. Parhaasta päästär atkaisu olisi ehkä jos Lautta poikkeaisi Vallisaaressa matkalla jompaan kumpaan suuntaan, tai ehkä kauppatori-suokki-vallisaari-suokki-kauppatori, jolloin haitta suokinmatkustajille minimoituisi.
Tuohon se käsilossikaan ei käy vielä kertaluokkaa hevossalmea suuremman liikennemäärän takia. Hmm, köysirata…
Ircissä ehdotettiin katapulttia tai linkoa 🙂