Vaaliohjelma: pelastetaan lähipalvelut

15.10.2012 3 By Mikko Sarela

Helsinkiläiset: me voimme pitää hyvät lähipalvelut ja harjoittaa vastuullista budjettipolitiikkaa ilman että veroja tarvitsee korottaa.

Jotta voisi pelastaa palvelut, pitää ymmärtää miksi lähipalvelut ovat uhattuina. Kyse ei ole oikeistolaisten palveluvihasta eikä siitä, että olisimme liian köyhiä niiden ylläpitämiseen.

Muuttotappioalueella ei ole kivaa asua

Muuttotappioalueet sinisellä. Muuttotappioalueella on ikävää asua. Väki ja palvelut vähenevät.

Tärkein syy lähipalveluiden kallistumiseen on asukasmäärien väheneminen lähiöissä. Kun aikoinaan rakennetusta lähiöstä lapset muuttavat pesästä, jää samaan asuntoon asumaan viisikymppinen tai eläkeläinen pariskunta. Isommalle asukasmäärälle rakennetut palvelut ovat yhtäkkiä kaupungille kalliita ylläpitää.

 Asukkaat voivat sitten raivoisalla puolustustaistelulla pelastaa omat palvelunsa – joka vuosi uudestaan. Ja uudestaan. Kunnes asukkaat kerran häviävät taistelun ja sota on ohi.

Pelastetaan lähipalvelut

Vaihtoehtoisesti voidaan halkaista gordioninsolmu.  Rakennetaan vähenevän väestön alueelle riittävästi uusia asuntoja, etteivät lähipalvelut enää ole uhattuina. Saadaan  asuntoja, joiden infrastruktuuri on jo valmiiksi rakennettu (eikä siis kasvata kaupungin velkataakkaa) ja asukkaat saavat pitää koulut, päiväkodit ja muut kunnalliset palvelutkin. Kauppiaatkin päättävät jatkaa toimintaansa, kun alueen talous piristyy.

Parhaiten tämä tehdään yhteistyössä asukkaiden kanssa – kyllä pitkään alueella asuneet tietävät mikä puska on täysin hyödytön tai jopa haitallinen alueen kannalta ja mitkä metsäiset rinteet taas tärkeitä ajanviettopaikkoja.