Valtuustoaloite Helsingin asuntotuotannon nopeuttamiseksi

27.11.2018 5 By Mikko Sarela

Helsinki on yksi Euroopan nopeimmin kasvavia kaupunkiseutuja. Uudet asukkaat tarvitsevat asuntoja päänsä päälle. Siksi teemme Hannu Oskalan kanssa aloitteen Helsingin asuntotuotannon nopeuttamiseksi.

Tukholman seutu on erinomainen esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos asuntoja ei rakenneta riittävän nopeasti. Vuodesta 2005 läänin väestö on kasvanut 420 000 asukkaalla ja asuntojen määrä on kasvanut 146 000. Vähäisen rakentamisen takia asumisväljyys on kutistunut noin 10% ja asuntojen hinnat ovat kasvaneet 91% ja asumisoikeusasunnoissa vielä enemmän.

Asumisen korkeisiin hintoihin voidaan vaikuttaa sillä, että rakennetaan asuntoja nopeammin kuin asukkaiden määrä kasvaa. Helsingin seudulla asuntopula keskittyy nimenomaan Helsinkiin ja kantakaupungin ympäristöön. Siksi nimenomaan Helsingin tulee ryhtyä toimiin asuntotuotannon nopeuttamiseksi.

Valtuustoaloite Helsingin asuntotuotannon nopeuttamiseksi. 
Asuntopula Helsingissä on merkittävä ongelma. Erityisesti urbaanin asumisen hinta on karannut tavallisen helsinkiläisen ulottumattomiin. Helsinki on kyennyt nostamaan kaavoitusta yli tavoitteiden, mutta asuntotuotanto laahaa silti jäljessä. Tarvitaan uusia tapoja toimia, jotta asuntotuotanto vastaa kysyntään Kasvava osuus rakentamisesta on täydennysrakentamista. Se on myös kaupungin talouden kannalta parasta rakentamista. Helsingin tulee huolehtia siitä että sen omat normit ja käytännöt tukevat täydennysrakentamista, eivätkä ainakaan estä sen toteutumista täysimääräisesti. Me allekirjoittaneet esitämme, että Helsinki selvittää sen, miten asuntotuotanto voidaan kasvattaa ensin nykyisiin tavoitteisiin eli 7000 asuntoon vuodessa ja sitten 10000 asuntoon vuodessa.